maanantai 2. huhtikuuta 2018

Estee Lauder / Pure color envy, liquid lip potion - Fragile ego, 420


Tämäkin on oikeesti joulun välipäivien ostoksia, mutta vähän jäänyt. 34€ Kicksistä, ostin 70% alennuksella 10,20€. En tiedä onko tämä poistuva tuote, googlesta kun yrittää sävyn numerolla etsiä, tulee huulipuna. 

Tämä on ilmeisesti jonkin sorttinen kiiltopuna, ei ihan huulikiilto, eikä huulipuna.

Väri on melko syvä pinkki, jossa on hieman kultaista hilettä seassa. 

Huulilla melko huomaamaton, hivenen tahmea kuitenkin, ei häiritsevästi. Sotkee tuoreeltaan, mutta jättää pinkin jäljen huuliin, vaikka kuluu pikku hiljaa pois, niin näyttää siistilyä vielä tuntienkin päästä. Kun on kulunut/kuivunut, niin ei sotke enää esim. kahvikupin reunaa tms. 



Tuote on helppo käyttää, levittyy helposti. Ei ole täysin peittävä niin kuin huulipuna, ei matta, eikä kiiltävä niinkuin huulipuna. 



”Siveltimessä” on tuommoinen kurvi, jossa on pieni kuoppa, minne jää punaa. Yhdellä ”dippauksella” saa levitettyä melko pitkälti koko huulet. ”Sivellin” on tarkka, en ole käyttänyt rajauskynää. Sotkee hieman jäädessään huulikorun alle, mutta sitä ongelmaa ei kaikilla taida olla. 

Puna on kiva, mutta en tiedä maksaisinko 34€. Tuote ei kuitenkaan säväytä niin paljon.  On kuitenkin toimiva kaikinpuolen, pitkä kestoinen ja kevyt. 

Itsellä tämä on vähän tällainen ”omistampa estee lauderia” -tuote. Aikaisemmin en ole niinkään innostunut pinkistä huulipunasta, ihan vaan sen takia, että min naaman perus väritys tuntuu olevan pinkki, enkä halua korostaa sitä. Mutta aikaisemmin en ole juurikaan käyttänyt meikkivoiteita sitä tasoittaakseni. Nyt on hiuksissakin pinkkiä, niin sopii kivasti sen kanssa yksiin. 

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Maybelline, Python Metallic Lip Kit - 15 Venomous


Tämän päivän kosmetiikka heräteostoihin kuului mm. tällainen lip kit. En ole oikein koskaan innostunut tämmöisistä siveltimellä laitettavista huulipunista, mutta koska glitter. En ole aikaisemmin näitä nähnyt meidän citymarketissa, mutta meidän kylä taitaa tulla kaikessa melko jäljessä. 


Oli laitettava tuote heti testiin, kun kotiin pääsi! Huuliväri osio on melko kova, sitä saa vähän jopa painaa, että saa väriä. Käteen kokeiltuna tarvi useamman kerroksen, että väri peitti ihon. Glitteri on pehmoinen, niinkuin luomivärit. Voisi varmaan käyttää luomissakin, paketissa ei asiaa mainita. Ei kieltona, eikä vaihtoehtoisena käyttömuotona. 


Minä en ihan hirveästi ole harrastanut huulten väljäystä siveltimellä. Sen varmasti huomaa lopputuloksesta, mutta ei anneta asian häiritä. Minulla oli yksi ainoa huulisivellin (RT), se on hyvin pieni ja värin levittäminen vei pienen ikuisuuden. Loppujen lopuksi, kun sain rajat piirrettyä, täytin loput sormella. Edelleen tarvitsi pari kerrosta, että peitti. Glitteriä ei paljon tarvinut sormella töpötellä, niin oli tarpeeksi. 

Pakkauksesta sen verran, että kuvassa glitterissä näkyy ruskean ja vihreän sävyä. Minun mielestäni ei ole kuin vihreää. Pohjavärikin on pakkauksessa tummempi. Kuva siis on hyvinkin suuntaa antava mielestäni, mutta tykkään väreistä kuitenkin.


Väri ei hirveästi sotke, mutta minusta tuntuu, että se jättää jälkeensä sinertävän jäljen. Kädestäkin se oli hankala pestä pois.

Pakkauskoko: huuliväri, 1,5g ja glitteri 1,2g 
Hinta: 12,90€ Sokos. 
Sävyt: 05 Punainen, 15 Sininen ja 35 Lila

Kaikin puolin, vaikka värit onkin kivat, niin jatkossa luultavasti käytän vain glitteri puolta ja sitäkin jonkin matan huulipunan kanssa. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Ciaté - Carousel


Tällainenkin tuli välipäivä-aleista hankittua. En ollut koskaan ennen kukeillut Ciatén kynsilakkoja. 

Lakassa on runsaasti glitteriä, mutta kaipaa kaksi kerrosta. Lakkasin kynteni ns. töpöttämällä lakan kynnelle. Koen, että näin glitterin saa helpommin jäämään kynnen pinnalle, toisin kuin pitkin vedoin. Olen viime aikoina tottunut käyttämään leveää pyöreä kärkistä sivellintä, mutta tässä ei sellaista ollut. Siveltimen karvat on melkoisen taipuisat ja esim. kastaessa sitä uudelleen purkissa ne taittui helposti väärään suuntaan. En tiedä mahtaako useamman käytön jälkeen jäädä sojottamaan minne sattuu. 

Lakka kuivui todella nopeasti. Ensimmäisen käden kun oli saanut päätökseen, oli se jo alku päästä kuiva. Outo tunne, kun on tottunut perusmarkettilakkoihin, joiden kanssa saa olla tekemättä mitään ikuisuuden ja silti kynsiin saa jotain painaumia..

Näin toisena päivänä yhdestä kynnestä on lakka vähän lohjennut, olisi luultavasti helppo korjata vähän täppäämällä uutta. En ole vielä kynsilakanpoistoaineella poistanut, mutta epäilen toimenpiteen olevan ärsyttävä, niinkuin muidenkin glitterilakkojen kanssa. Lakan pinta on röpöläinen ja epäilemättä vanulappu jää siihen kiinni. Aikaisemmin minulla oli samaa lakkaa yhdessä kynnessä ja se tuntui pikkuhiljaa lohkeilevan pois, joten ei tarvinut käyttää poistoainetta.

Vasemmalla 2 kerrosta, oikealla 1.

2 kerrosta

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen lakkaan ja mikäli näen hyvässä alennuksessa, voin muitakin värejä hankkia. Tämä kyseinen väri maksaa esim. eleven.fi:ssä 13€.

24.1.2018 Edit: Lakka on lohkeillut itsekseen ja tarkoituksella jo irti kaikista sormista (oikeastaan jo jokunen päivä sitten). Ei ole tarvinut käyttää poistoaineita. En tiedä pysyisikö paremmin jonkin pohjalakan kanssa. Lakka on niin kovaa, että kun laittaa kynnen reunan alle, halkeaa puolet kynnen lakasta irti saman tien. Olen niin laiska laittamaan kynsiäni, että saisi hieman kauemmin kestää minun käytössä.


maanantai 15. tammikuuta 2018

Jeffree Star Cosmetics - Family Collection

Tuossa taannoin Jeffree Star Cosmetics:n sivuilla oli kaikki huulimeikit, uusinta tuotesarjaa lukuunottamatta (Holiday collection 2017). Tuli sitten tilattua tämmönen hintaa 37USD.

Tietyt Sokos -myymälät, 50€

Tilasin tämän lisäksi pari muuta liquid lipstickiä, tilauksen hinta oli 55,50USD + postit 10,95USD; eli 58,16€. Siihen sitten vielä 13€ tullimaksua päälle. Yksittäiset liquid lipstickit maksaa esim. oletkaunis.fi:ssä 19,50€. Säästöä siis ei tullut kuin noin 17 ja risat euroa, mutta on sekin jo jotain. Paketti matkasi tänne 18 päivää. Mutta minä jostain syystä edelleen mielummin odotan hieman kauemmin ja saan tuotteeni käärittynä pinkkiin kuplamuoviin ja pinkkiin JS -paperiin kuin käyn ostamassa kaupasta tai tilaan suomesta. Oma kokemuksensa sekin!


Kuvistani nyt saa varmaan jotain suuntaa millaisia värejä kokoelma sisältää:


Ennenkuin sain tämän kokoelman, kattelin jonkun verran youtubesta videoita, missä ihmiset kokeili näitä huulipunia, en ollut oikein innostunut tästä väristä. On edelleen minun makuuni turhan sinapin värinen ja saa minun ihonkin näyttämään jotenkin kellertävältä. Koostumus oli aika juokseva, mutta peitti silti melko hyvin jo ekalla kerroksella. Ei tuoksunut juuri millekkään. 


Tämäkään ei herättäny juuri mitään tunteita värinsä puolesta, mutta minun makuuni kivemman värinen nude, kuin tuo Baby Daddy. Koostumus myös melko juokseva, mutta jo ekalla kerroksella melko hyvin peittävä. Ei tuoksu juuri millekkään. 


Tämä olikin jo minun mieleen! Hivenen lilaan taittava rusehtava tummempi nude. Jos asiaa voi enää vaikeammin ilmaista. Koostumus edellisten lailla hieman juokseva. Ei tuoksu juuri millekkään. Sen verran tummempi, että alkaa olla kuivuttuaan hankalempi poistaa. Peitti melko hyvin ekalla kerroksella, mutta kaksi kerrosta on mielestäni parempi.



Tämä oli hivenen kyseenalainen sävy. Olen viime aikoina käyttänyt aika paljon sinistä meikkiä, kun värjäsin hiukset siniseksi, mutta en ihan vielä ehkä ole valmis tämän kaltaiseen hivenen pastellin sävyiseen laventelin sini-lilaan. Sävy ei kuitenkaan ollut niin silmiin pistävän vaalea kuin kuvittelin, luulen että voisin aivan hyvin käyttää tätäkin julkisesti! Siinä missä sinisiä kulmakarvojanikin! Vaatii pari kerrosta, muttei tuoksu juuri millekkään.


Tämä sitten olikin jo omituinen kokemus. Toisin kuin mikään tästä kokoelmasta, kaikki kaksi aiemmin omistamaani JS -huulipunaa on tuoksunut hivenen makealle. Tämä huulipuna suoraan sanottuna haisi muoviselle ja jotenkin kemikaalille. Ei voi puhua tuoksusta, koska haju ei ole hyvä. En ollut innostunut väristä, koska en juurikaan käytä pinkkejä huulipunia, oikeastaan jo siksi, että naamani on aina muutenkin niin pinkki, ettei se ehkä korosta sitä hyvällä tavalla. Kuitenkin paketin aukaistessani huomasin, että tämä sisältää kullan väristä hienoa kimalletta. En tiedä onko tämä niitä huulipunia, joissa kimalle ns. aktivoituu kun hieroo huuliaan yhteen, mutta noin muuten kimalle on hyvin huomaamatonta. Ainakin huonosti valaistussa huoneistossa, luonnonvalosta en tiedä, kun sitä 
ei ole päiviin näkynyt.  Tämäkin vaatii pari kerrosta, koostumus oli paksumpi kuin nudeissa. 

Sitten ensimmäisen käyttökerran jälkeen kävi näin;


Purkin suu on jotenkin niin tiukka, että tuon ”siveltimen” karvat taittuivat väärään suuntaan ja irtosi. Nyt  minulla on vähän karvaa huulipunan seassa.


Tämä oikeastaan oli se sävy joka eniten kiinnosti. Haju oli Divan lailla hivenen epämiellyttävä, muttei niin paha kuin Diva. Peitti yllätäävän hyvin jo ensimmäisellä kerroksella. Melko perus tumma punainen. Koostumus Divan lailla paksumpi kuin muissa. 

Kaikki sävyt kuivuu mataksi, eikä ole tahmaisen tuntuisia huulilla. Huulet ei jää yhteen. Nathanin, Divan ja Wifeyn kohdalla huulissa tuntui pientä kihelmöintiä, mutta en tiedä johtuiko se vaan siitä, että hinkkasi useamman värin yhteen kyytiin irti huulista. Diva ja Wifey oli hankalimmat saada irti. 

Kaikesta huolimatta, olen tyytyväinen kokoelmaan! Ainoastaan hivenen ihmetyttää tuo Diva, miksi se on niin oudon hajuinen.. 










sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Holika Holika Pure Essence Sheet Mask - Lemon

Eleven.fi, 2,50€


Joulunjälkeisistä aleista ostelin vähän sitä sun tätä, muun muassa tällaisen Holika Holikan kangasnaamion. Nyt saunan jäljiltä naama tuntui niin kuivalta, että oli hyvä hetki pistää kokeiluun.

Ihan ensiksi, pakkaus on mielestäni kiva. Jostain syystä tykkään tuotteista mitkä on pakattu tämmöiseen mattapintaiseen pakettiin. En tiedä miksi, koska ei sillä loppupelissä ole edes merkitystä.

Naamio oli äärimmäisen helppo avata, vetämällä kulmia eri suuntiin. Se oli iso plussa! Vihaan kulmien repimistä, kun saksiakaan ei koskaan ole silloin likellä kun niitä tarvisi. Naamion seerumi tuoksuu miellyttävästi sitruunalle, ei liian voimakas. Pussissa se tuoksuu enemmän, mutta kun naamion laittaa naamalle niin ei juuri edes huomaa. Naamio itsessään on ohut ja pysyy hyvin naamalla, mutta ei hirveästi tarvi kyllä ilmeillä.

Naamio tuntuu viilentävältä.

Annoin sen vaikuttaa n. 20min. Naamio jätti jälkeensä aika paljon seerumia, jonka sai sitten levittää tasaisesti kasvoille ja kaulalle. Toistaiseksi se ei ole kuivunut ja tuntuu hivenen tahmaiselle. Kasvoilla on edelleen viileä tunne ja jokseenkin virkeämpi.

Naamio on ainakin hoitanut hommansa, kasvot tuntuvat kosteutetuilta! Kuvauksessa lupailtiin, että naamio on hellästi kuoriva, siihen en osaa sanoa mitään. Kasvot tuntuvat kyllä sileältä, mutta niin ne tuntui saunan jälkeen muutenkin.

Voisin hankkia tällaisen toistekin!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Jeffree Star Cosmetics - Platinum Ice Skin Frost Pro Palette



Olen jonkin aikaa haaveillut Ice Cold skin frostista, joten kun Platinum Ice -paletti julkistettiin, oli minun pakko se hankkia! Tilasin itselleni sen ns. joululahjaksi (näin ainakin sain itseni vakuuttuneeksi siitä, että olen oikeutettu sen sillä verukkeella hankkimaan), nyt sain Ice Coldin sekä viisi muuta sävyä. Tähän päädyin tosiaan siksi, että melkein samaan hintaan saa kuusi eri sävyä, kuin mitä saisi yhdestä täyskokoisesta highlighterista maksaa. Kyllä tuotekoko on huomattavasti pienempi, mutta luulen että noiden pienempienki kuluttaminen loppuun vie hetken. Täyskokoisissa skin frosteissa taisi olla 15g itse tuotetta, ne maksaa 29USD ja oletkaunis.fi:ssä 31,50€. Paletissa 7g per sävy.

Itse tilasin palettini suoraan Jeffree Star Cosmeticin sivuilta. Itse paletti maksoi 40USD siihen 10,07USD postimaksuja. Nopeasti laskettuna maksoin siis  50,07USD eli 44,38€. Jonka jälkeen tullilta tuli postia, että pakettini pitää tullata joska ylittää arvoltaan 25€. Paketista sai maksaa vielä 10,41€ tullimaksua. Maksoin siitä siis 54,79€. Saman paletin olisin voinut tilata suomesta hintaan 46,50€ tai ostaa Helsingin reissullani Sokoksesta. No mutta paketti oli tänään äärimmäisen mukava löytää postilaatikosta ja se oli niin kivasti pakattu Jeffree Starin logoilla varustettuun paperiin ja pinkkiin kuplamuoviin.

Olen todella tyytyväinen tuotteeseen, mutta silti täytyy kritiikkiä antaa sen verran, että ainakin Lavender Snow heiluu ja tuntuu lähtevän irti. Glacier on koostumukselta kova, siitä on hankala saada irti väriä ja tuntuu että siihen tulee se sellainen kiiltävä kalvomainen pinta, mikä pitää suurinpiirtein rapsuttaa pois. Glacier on liimattu hivenen vinoon. Pieniä juttuja, mutta kuitenkin kalliista tuotteesta kyse, niin toivoisi sen olevan huolellisemmin tehty. Canary Blingkin on hieman kovempi.

Tiesin kyllä ettei Ice Cold ole vitivalkoinen, mutta silti olin yllättynyt kuinka kellertävä se loppujen lopuksi onkaan. Eikä se poskessakaan näytä niin keltaiselle mitä paletissa.

Pink Chill:n kuvaus on ”highlighter topper”, en tiedä missä tilanteessa käytän highlighteria missä on suht isoa pinkkiä kimalletta, mutta se vaan on todella kaunis!

Kaiken kaikkiaan olen todella innoissani paletista!




tiistai 5. joulukuuta 2017

d.j.v. MIARAY Fiberwig

Tällaista aivan minulle tuntemattoman merkkistä ripsiväriä ostin tuossa alkukuusta, kun oli Kicksin ensimmäisessä luukussa puoleen hintaan (norm. 25€). En ole koskaan aikaisemmin edes kokeillut tämän kaltaisia pidentäviä ripsivärejä. Nimestä voisi siis päätellä, että tuotteessa on jonkinlaisia kuituja. Tuote on japanilainen. Olen nyt jokusen päivän tuotetta käyttänyt ja olen tykännyt! 

Ripsivärin kerrotaan peseytyvän pois ihan vaan lämpimällä vedellä. Minun mielestä saippuankaan kanssa sitä ei tunnu kunnolla saavan karvoista irti. Mielestäni ripsiväri ei edes päivän aikana varise poskipäille, niinkuin monet muut. Käytän alaripsissä eri ripsiväriä, joka taas varisee, ei paljon mutta kuitenkin. 

Väri on todellakin musta, niinkuin nimikin sanoo: ”Pure black”. 

Ripsivärin harja on kaareva, myötäilee hyvin silmää. Alkuun vaikutti, että olisi liian iso, mutta ei sitten kuitenkaan. Laittaessa ei juuri tahri luomia, ellei ole samanlainen rähmäkäpälä kuin minä ja töki sillä sinne tänne.

Kuva lainattu netistä

Ennen

Jälkeen

n. 10h myöhemmin ilman mitään korjausta!


maanantai 4. joulukuuta 2017

Essence: Step into magic wonderland - Melted chrome nail polish

Ostin kokeiluun tämmöisen Essencen tuotteen tällä kertaa. Paljon Essencee, mut minkäs teet kun ne on niin halpoja!

Tämä tuote tuli oikeestaan ostettua jo pakkauksen takia. Mulla on jo kymmeniä kynsilakkoja, en ois varmaan värin puolesta tarvinut.

Käyttökokemuksista, en juurikaan nää yhtäläisyyksiä kromiin, lakka ei kuivuttuaan ole kiiltävä, eikä pakkauksessa sanota sen tarvivat päälle mitään muuta lakkaa. Levittyi vaihtelevasti, jotkut kynnet on tasaisia ja joissain on tummempia ja vaaleampia kohtia.

Yksi iso plussa on se, että lakka kuivui todella nopeasti!

Minun käytössä lakka ei kauaa kestänyt lohkeilematta. Ehkä juuri ja juuri seuraavaan aamuun.

02 Pink dreams are made of this /Tokmanni, hintaa en valitettavasti pistänyt muistiin mutta 4-5€

P.S. Joo, tiedän, min kynnet on taas hyvässä kuosissa.. 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Essence: Step into magic wonderland

Tänään tokmannilla asioidessani, jotenkin taas ajauduin kosmetiikkaosastolle. Huomasin, että Essenceltä oli tullut uusi meikkisarja, 'Step into magic wonderland'. Sarja sisältää ilmeisesti jonkin sorttisia joulusesonkituotteita. Teemana glitter glitter glitter. Ostin hopean glitterhuulipunan, hopeisen huuli-/silmäkynän ja hopeisen highlighterin.

Highlighter: 01 Sprinkle fairy dust wherever you go /Tokmanni 4,39€
Huulipuna: 01 Chrome into my life /Tokmanni 3,09€
Rajauskynä: 02 Chrome into my life /Tokmanni 2,19€

Huulipuna on hyvin glitterinen, niinkuin kuvasta saattaa nähdä. Yksinään se ei mielestäni näytä järkevälle. Pohjaväri on aika "läpinäkyvä". Kokeilin punaa toisen päälle, se oli melkoista sotkemista. Huulipuna vain sotkeutui toiseen, eikä glitteri näyttänyt enää hopeiselle. Kokeilin alla myös vähän "tiukempaa" mattaa huulipunaa, mutta ei toiminut sen paremmin. Huulipuna tuoksuu jollekkin makealle, mutten saa päähäni mille. Tuoksu ei kuitenkaan ole häiritsevä. Pakkauskoko on 3,8g/0.13oz.


P.S. En ole näiden 15v aikana oppinut laittamaan huulipunaa sotkematta koruja..


Rajauskynä on pehmeä ja helposti levittyvä. Runsaasti pigmenttiä. Itseasiassa kokeilin kaikkia näitä käteeni jokunen tunti sitten, rajauskynän jälki on edelleen paikoillaan eikä tunnu hirveämmin sotkeutuvan. Pakkauskoko in 1,3g/0.04oz. Kynän runko on muovinen, sitä ei pysty teroittaa, mutta en ole vielä keksinyt miten kynää ruuvataa ulospäin. Mikäli ei voi niin tuote ei ole kovin pitkä kestoinen..

Huulipuna / Rajauskynä / Highlighter


Highlighter vaikutti aika perus tuotteelta, ei herättänyt suuria tunteita, mutta toimi. Tuotteen takapuolella lukeekin; Silver highlighter for a soft shiny glow. Tämän ei kai siis ole tarkoituskaan olla super intensiivinen. Highlighterissa oleva glitteri on kyllä aika isoa, että sen puoleen se ei ehkä toimi ihan perus arkimeikissä. Tai no miks ei. Laittaessa hieman pölisevä. Pakkauskoko on 9g/0.31oz.


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Iroha Nature Detox peel-off naamio Charcoal

Nyt kun olen intoutunut erilaisiin naamioihin, on tänään tälläinen pois kuorittava aktiivihiili naamio naamalla.

Levitettäessä tuoksui niin voimakkaasti minun nenään, että silmät meinasi alkaa vetistämään. Pakkaus oli helppokäyttöinen, katkaistava korkki systeemi, minkä pienestä reiästä sai siveltimelle pursotettua juuri sopivan määrän tuotetta.

Tuote sisältää siis aktiivihiiltä ja hedelmäuutteita. En tiedä mitä nuo hedelmäuutteet tosin on. 18g pussi näyttää riittävän useampaan kertaan, varsinkin jos sitä käyttää vain yleisimmillä ongelma-alueilla (otsa, nenä, poskipäät ja leuka). Pussista katkaistavan korkin avulla sen voi sulkea. Tosin minulla ainakin loppui kärsivällisyys korkin kanssa, se on aika tiukka saada paikoilleen. Naamio kuivuu noin 15-20min, kerroksen paksuudesta riippuen.

Naamion kuoriminen oli helppoa, lähti koko naamalta neljässä osassa. Ei tarvinut nyhrätä pieni osa kerrallaan. Kuoriminen tuntui luultavasti samalta kuin muidenkin kuorintanaamioiden kanssa, ei nyt kovin kivalta, mutta ei se äärimmäistä tuskaakaan tuottanut. Lopputuloksena kuorittua naamiota tarkastellessa, ei nyt ihan hirveästi tuntunut mustapäitä irronneen. Enimmäkseen naamiossa oli kiinni jotain pikkuisia ihokarvoja. Oletan nyt ainakin että minun huokoseni ei ole putipuhtaat.. Naamion jämät lähti naamasta kivasti vanulapulla.

Näin jälkeenpäin, naama tuntuu siltä, että se on käynyt vahauksessa. 😂 En tiedä johtuuko sekin, että naama tuntuu sileämmältä vain siitä, että se on karvaton. Myöskin hivenen punainen, mitä luultavasti on melko normaalia.

Merkistä en ole ennen kuullut, mutta sokoksesta näyttää olevan saatavilla kyseiseltä merkiltä myös aktiivihiili kangasnaamioita ja nenälappuja.


Iroha Peel-off Detox charcoal mask /Sokos, 4,20€

Edit: Tämä pikkuruinen pussi on melko riittoisa, en ole toki joka päivä käyttäny mutta sitä on edelleen jäljellä (2.4.). Ei ole kuivunut, kun pussin on sulkenut tuolla korkilla. Olen käyttänyt vai T-alueelle, leukaan ja poskipäille.

tiistai 31. lokakuuta 2017

The Body Shop - Frosted plum, hand cream

Ostin viime vuonna joulun aikoihin äidilleni lahjaksi Frosted plum -lahjapakkauksen ( ellei ollut jopa toissa vuonna). Pakkaus sisälsi muun muassa body mistin, jossa oli glitteriä. Kyseinen sarja on mielestäni tämmöinen joulun alus erikoisuus. Kyseinen tuoksu on mielestäni aivan ihana ja oli ostettava itsellekin tuo body mist (Ihan jo sen takia, että pitäähän glitteriä olla). Huomasin tuossa joku aika sitten, että itselleni ostama mist vetelee viimeisiään ja olen sitä säästellyt, koska luulin etten sellaista saa enää ostettu. Ilokseni huomasin tuossa äsken Body shopissa vieraillessani, että kyseilen sarja on tullut taas joulu markkinoille kahden muun tuoksun voimin!

Asiaan, body mistiä en ostanut vielä, mutta ostin saman sarjan käsivoiteen. Olen ensinnäkin halunnut jo jonkin aikaa kokeilla Body shopin käsivoiteita ja nyt oli saatavilla tämä frosted plum, niin aina parempi! 

Ensi kokeilemalta voide imeytyy nopeasti ja tuoksu on vahva. Itseäni se ei häiritse, mutta jotakuta muuta saattaisi häiritä. Voide tuubi on aika pieni, en osaa sanoa kuinka kauan se mahtaa kestää. Itse innostun aina välillä rasvailemaan käsiä, innostuksen laannuttua jää yleensä rasvaa vielä jäljelle. Joten useammin käsiä rasvaavalle ei välttämättä yhdestä tuubista ole pitkäksi aikaa iloa. Tuubin koko on siis 30ml. En tiedä myykö Body shop näitä isommissa tuubeissa, niinkuin sanottu, kokeilen ensimmäistä kertaa.

Vaikkakin voide enimmäkseen imeytyy nopeasti, jättää se kuitenkin hivenen nahkean tunteen käsiin. Jo ensimmäisellä kerralla kädet kuitenkin tuntuu vähän pehmeämmiltä.

Menee luultavasti vielä hetki rasvaillessa, että osaa sen kummemmin tuohon pehmeyteen mitään sanoa! Mutta näin alkuun kyllä tykkään tuotteesta! Josko tästä käsien rasvailusta tulisi nyt tapa, se olisi tarpeen. Käteni on aika koetuksella töissä.


Frosted Plum, hand cream - The Body Shop, 5€


Käyn Body shopissa turhan harvoin shoppailemassa, omistan kuitenkin joitain tuotteita joista pidän. Mutta siellä on niin paljon tuotteita, jotka ei vaan yksinkertaisesti lopu minulta kulumallakaan. Yhtä body butter -purkkia olen kuluttanut jo hyvän tovin, eikä se ole vielä edes puolessa välissä. Kannatan kuitenkin esim. sitä, että kyseinen brändi on eläimillä testaamista vastaan ja niin edelleen. Kyllä rasvojen tarpeessa Body shop on varteen otettava vaihtoehto. Heidän tuotteen on aidon tuoksuisia niin sanotusti ja niin erilaisia tavan markettirasvoihin (joissa ei toki ole varmaankaan mitään vikaa). 

Hyvä tuote, tykkään! 



Estee Lauder / Pure color envy, liquid lip potion - Fragile ego, 420

Tämäkin on oikeesti joulun välipäivien ostoksia, mutta vähän jäänyt. 34€ Kicksistä, ostin 70% alennuksella 10,20€. En tiedä onko tämä p...